0 jakoa

Jaa
Twiittaa

0 jakoa

Jaa FacebookissaJaa
Jaa TwitterissäTwiittaa

Totuus Elokuvasta · Moonlight · 22.2.2017

Rauli ja Afromikko kävivät katsomassa afroamerikkalaisesta lähiöelämästä kertovan draamaelokuvan Moonlight, joka voitti aikaisemmin tänä vuonna parhaan elokuvan Golden Globen. Mikäli et ole vielä nähnyt elokuvaa ja haluat välttyä juonipaljastuksilta, voit lukea alta Raulin spoilerivapaan arvion:

Little on hiljainen pikkupoika, jota muut samanikäiset lapset kiusaavat. Littlen elämää ei helpota sekään, että hänen äitinsä tykkää imeä kullien lisäksi crackiä. Eikä tämä ole mikään salaisuus Littlen kavereiden keskuudessa. Sitten Little kasvaa teini-ikäiseksi Chironiksi ja lopulta aikuiseksi Blackiksi. Moonlight kertoo tarinan siitä, millaista on olla erilainen nuori amerikkalaisessa lähiössä. Elokuva saattaa käsitellä myös seksuaalista heräämistä ja homoutta.

Moonlight on kaikin puolin laadukas elokuva, mutta se jätti minut silti kylmäksi. Tekninen toteutus on komeaa, kuva kaunista, näyttelijät todella hyviä, mutta tarinapuolella hieman kompastellaan. Kolmesta episodista koostuvan elokuvan kaksi ensimmäistä osiota ovat todella mielenkiintoisia, mutta elokuvan päättävä episodi tuntuu jotenkin ontuvan. Se ei vain lunastanut sitä mitä elokuvan alku lupasi. En tiedä oliko loppu sitten liian hienovarainen vai oliko mielentilani vain väärä, mutta tämä ei vain lämmittänyt. Olen kuitenkin vakaasti sitä mieltä, että annan tälle elokuvalle uuden mahdollisuuden lähivuosina.

Tämä ohjelma sisältää juonipaljastuksia, sillä tämä on Totuus elokuvasta!