0 jakoa

Jaa
Twiittaa

0 jakoa

Jaa FacebookissaJaa
Jaa TwitterissäTwiittaa

Totuus Elokuvasta · The Neon Demon · 15.6.2016

Tällä kertaa Rauli kävi äänisuunnittelija Toivo Kallion kanssa katsomassa Nicolas Winfding Refnin ”kauhuelokuvan” The Neon Demon. Kyseessä on erikoinen elokuva, jonka käänteet ruoditaan tehokkaasti auki, joten mikäli haluat välttyä juonipaljastuksilta, jätä tämä ohjelma toistaiseksi väliin. Voit kuitenkin lukea Raulin spoilerivapaan arvion alta:

Jesse on luonnonkaunis maalaistyttö, joka on muttanut Los Angelesiin koettamaan siipiään mallimaailmassa. Ison kaupungin kuviot tuntuvat pelottavilta ja mallimaailman henki raalta ja epäreilulta. Tutustuttuaan maskeeraaja Rubyyn, alkaa Jessen matka mallimaailman ja ihmismielen pimeälle puolelle.

Ehkä parhaiten Drive-elokuvasta tunnettu tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refn kulkee omia polkujaan. The Neon Demon onkin selkeää jatkumoa miehen uralla, eikä voida puhua mitenkään helposti lähestyttävästä ja selkeästä teoksesta, jota voisi mennä katsomaan kuin mitä tahansa kauhuelokuvaa. Itse en edes lokeroisi tätä kauhuksi, ehkä psykologinen trilleri on lähempänä totuutta. The Neon Demon kritisoi voimakkaasti mallimaailmaa ja siellä vallitsevia, pinnallisia kauneusihanteita, ja näyttää kuinka äärimmäisyyksiin ihmiset ovat valmiita menemään saavuttaakseen pinnallista menestystä. Hitaasti etenevä elokuva on täynnä loistavia roolisuorituksia ja Refnin pettämätön visuaalinen silmä tekee elokuvasta paikoitelle häkellyttävän kaunista ja jossain määrin ahdistavaa katsottavaa. Miesvaltaisessa elokuvamaailmassa on hienoa nähdä The Neon Demonin kaltainen rohkea, röyhkeä ja anteeksipyytelemätön elokuva, jonka keskiössä on pelkkiä naisia. Ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

VAROITUS ! Tämä ohjelma sisältää juonipaljastuksia, sillä tämä on Totuus elokuvasta!