0 jakoa

Jaa
Twiittaa

0 jakoa

Jaa FacebookissaJaa
Jaa TwitterissäTwiittaa

Totuus Elokuvasta · Sausage Party · 2.11.2016

Aikuisille suunnattua animaatioelokuvaa, Sausage Partya, lähti Raulin kanssa vahtaamaan käsikirjoittaja Anne Lahtinen. Mikäli haluat välttyä juonipaljastuksilta, lukaise alta Raulin spoilerivapaa arvio elokuvasta.

Joukko nakkeja elelee kauppamaailmassa muiden elintarvikkeiden kanssa. Joka aamu he innolla odottavat että suuret jumalat saapuvat heidän maailmaansa keräämään valitut yksilöt, jotka he vievät suureen tuonpuoleiseen. Kuitenkin pikku hiljaa nakeille ja muille sapuskoille alkaa paljastua, mitä jumalat tekevät heille tuonpuoleisessa. Alkaa suuri seikkailu, jonka panoksena on elämä ja kuolema.

Sausage Party on aikuisten komedia, jossa paitsi kiroillaan paljon ja viljellään seksivitsejä, käsitellään myös nykypäivän poliittisia polttavia kysymyksiä. Etenkin uskonnolliset asenteet saavat kyytiä uskontokuntaan katsomatta. Trailerin perusteella odotin kyseessä olevan vuosikymmenen komediatapaus, mutta ainakin omasta mielestäni Sausage Party olisi saanut olla rohkeampi ja yllättävämpi. Kyseessä on kuitenkin ihan kelpoviihdettä, joka naurattaa ajoittain, joskin joissakin kohdissa on havaittavissa pientä tyhjäkäyntiä. Vaikkei tämä mikään mestariteos ollutkaan, niin ainakin meikäläisen listoilla Sausage Party kannattelee vuoden 2016 parhaan komedian pystiä.

Tämä ohjelma sisältää juonipaljastuksia, sillä tämä on Totuus elokuvasta!