0 jakoa

Jaa
Twitter

0 jakoa

Jaa FacebookissaJaa
Jaa TwitterissäTwiittaa

Spesiaali · Taksi-pilotti · 9.2.2013

Hei vaan kaikki mussukat. MoonTV täyttää tänä vuonna kolme vuotta ja Uusi Kuu on keksinyt näiden vuosien aikana aika monta toteutumatonta ohjelmaideaa, joista monet ovat edenneet pilottivaiheeseenkin. Tänään näistä toteutumattomista jaksoista esitetään ”Taksi”-ohjelman pilotti, jossa ajatuksena on ollut tarjota taksijonossa värjötteleville ihmisille ilmainen kyyti pientä tarinatuokiota vastaan. Pilottia kuvatessa mukaan osui takavuosilta tuttu naama ja aivan sattumalta. Tunnistatteko?

Ohjelma itsessään ei sitten saanut tulta alleen, osittain siksi, että meidän kuvaajat oli vähän vittuuntuneita lähtiessään töihin klo yksi yöllä (ja mennessään kotiin aamuviideltä). Samatenkaan sponsorit ei aivan innostuneet ohjelmasta joka sitten heitettiin lopulta romukoppaan. Toivottavasti tämä jakso kuitenkin herättää teistä vanhemmille jotain kultaisia muistoja 2000-luvun alun lööppijournalismista ja sen salarakas-aikakaudesta.