0 jakoa

Jaa
Twiittaa

0 jakoa

Jaa FacebookissaJaa
Jaa TwitterissäTwiittaa

Totuus Elokuvasta · The BFG · 13.7.2016

Tällä kertaa Rauli kävi tarkastamassa Steven Spielbergin satuelokuvan The BFG eli suomeksi IKJ. Vieraana elokuvissa oli harrastajanäyttelijä Marko Wilksman. Mikäli juonipaljastuksilla on sinulle väliä, voit lukea alta Raulin spoilerivapaan arvion elokuvasta:

Muistatteko kun Doomissa oli BFG, Big Fucking Gun, se tuomionpäivän ase, joka oli ihan helvetin huono uutinen demoneille ja muille hirviöille. Sillä kun kerran lasautti, niin kaikki ruudulla olevat vihulaiset heittivät vitut kiukaalle. Ai jumalauta se vihertävä, koko ruudun keskeltä jakava säde oli ihanaa katseltavaa. No, tämä elokuva ei kerro siitä aseesta, vaan isosta jättiläisestä, joka kiltisti kidnappaa pikkutytön orpokodista, vie sen jättiläisten maahan ja sanoo, ettei se aio päästää sitä ikinä takaisin kotiinsa. Nimensä mukainen: Iso, kiltti jätti.

Olen täysin väärä ihminen arvioimaan lastenelokuvia, varsinkin kun kyseessä on tällainen höpöhöpö-satuelokuva. Uskon että tälle on yleisönsä, minä vain en kuulu siihen. Olihan se ihan kuvasti toteutettu ja sen jaksoi katsoa loppuun asti, mutta minulle siitä ei jäänyt mitään käteen. En lähde tässä dumaamaan elokuvaa, koska koen ettei se olisi reilua.

P.S. Elokuvan pääosassa nähtävä lapsi oli todella rasittava.

VAROITUS! Tämä ohjelma sisältää juonipaljastuksia, sillä tämä on Totuus elokuvasta!