Pelipoika – Zelda: Phantom Hourglass

The Legend of Zelda, tuo vihreisiin pukeutuvien pienten menninkäisfanien suurin pelisarja on aikanaan saanut Nintendo DS:lle useita pelejä ja tämänkertaisessa Pelipojassa käydään niistä läpi yksi. Samalla Jarkko loukkaa melkein kaikkia ympärillään liikkuvia ihmisiä.

Aiheesta lisää netissä

Katso uusimmat jaksot

10 kommenttia jaksoon Zelda: Phantom Hourglass

  1. Kultainto 3.14 says:

    Hyllyssä pelaamattomana (no neiti on pelannut) ollut ilmestymisestään saakka. Joskus vielä aloitan, Wind Wakerista kyllä pidin.

  2. Slash80 says:

    Tämä peli on mulla ikävästi jäänyt kesken, mut Zeldojen pariin on aina ilo palata. :) Wind Waker on minusta hemmetin ihastuttava peli ja se tulee juurikin grafiikasta. Niin eloisaa ja pirteetä peliä ei oo toista tullut vastaan. Ocarina on edelleen mulle se ykkönen pelinä ja Link to the Past se rakkain pelimuisto.

  3. Gutcake says:

    Eukolta terveisiä, ettei tartte huutaa. Puhallus riittä huutamisen sijaan siihen mikkin.

  4. @Gutcake

    Totta, pelihän kuittasikin tuosta pelaajalle.
    Eräs hahmo sanoi että “et kai vaan huutanut, riittää että napsautat vain sormia” kun oli joutunut kovaa ääntä teettämään.

  5. geimari says:

    Ninja Gaiden DS, ottanut näköjään tästä pelistä vaikutteita pelattavuudessa. Gaidenissa myös tuulimyllyjä, mitä piti puhaltaa ja ääntä käyttää.
    Vaikka nintendon kulta-aikaan lähti oma pelikokemus käyntiin 80-luvun lopulla, ensimmäinen zelda tuli pelattua kun osti kuukaus-pari sitten 3DS:n e-shopista 6e maksavan Link’s awakening dx-version. Todella ihastuttava, joten voisin jopa harkita Phantom Hourglassia.

  6. Gaylord Focker says:

    Vaikuttikohan sponsori ohjelman sisältöön kun ei kuultu halaistua sanaakaan pelin RÄIKEÄSTÄ suunnittelumokasta eli Temple of Ocean Kingistä (tms). En kertakaikkiaan päässyt eteenpäin kyseisessä mestassa ja jouduin viemään pelin vaihtoon. Kyseessä on vaikea aikarajoitteen sisältävä sokkelo jossa kaiken lisäksi energia kuluu jos et ole “turvapaikoissa”.

  7. kebu says:

    Temple of Ocean King oli tosiaan aivan helvetin raastava, turhauttava ja vituttava. Ikävää, että samantyylistä ideaa käytettiin myös Spirit Tracksissa, hieman paremmin toteutettuna tosin. Itse pääsin kyllä loppujen lopuks koko temppelin läpi, mutta ko. temppelin takia peli jäi jossain kohtaa hyllyyn pölyttymään melkeinpä neljäksi vuodeksi. Vasta tänä kesänä jaksoin pelata aivan loppuun asti.

  8. No ei se ollut edes kovin hankala, turhauttava kenties vain. Toistokin risoi kun joutui samoja tekemään, mutta en silti hauku.

  9. En juuri mitään mieltä,
    selitellä saa mutta en koe asiaa niin tärkeäksi että haluaisin selvittää koko aikajanan juurta jaksain. Minulle nuo Zelda-pelit on edelleen (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) yksittäisiä seikkailuja ja hyvä niin.

    Eilen aloitin “Spirit Tracksin” vihdoin.

Kommentoi