0 jakoa

Jaa
Twiittaa

0 jakoa

Jaa FacebookissaJaa
Jaa TwitterissäTwiittaa

Kulttuuri & filosofia · Sonya Lindfors: ”Taiteilijan pitää olla rohkea” · 8.1.2016

Rinki on hetki, jossa tanssija hyppää vuorollaan ringin keskelle ja kertoo tarinansa. Rinki on katutanssijoille väylä ilmaista itseään. Ringin osallistujat tuovat esiin sen, millaisia tanssijoita he itse ovat, miten he ovat katutanssikulttuurissa mukana ja mikä tanssissa on heille tärkeää.

Sonya Lindfors on ammattitanssija, koreografi ja tuottaja Helsingistä. Hän on tanssinut koko ikänsä useita eri tanssilajeja ja katutanssien pariin hän löysi teini-ikäisenä. Sonya on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ja työskennellyt tanssinalalla erittäin monipuolisesti. Sonya on mm. UrbanApa-yhteisön perustaja yhdessä Anniina Jääskeläisen kanssa. UrbanApalle myönnettiin tanssitaiteen valtionpalkinto vuonna 2013 rohkeasta ja merkityksellisestä työstä tanssin kentän hyväksi. Lisäksi Sonyan koreografioita on nähty lukuisilla teatterilavoilla eri puolella Suomea ja monet hänen teoksensa ovat saaneet niin kriitikkojen kuin yleisön suosion.

Lisätiedot: www.urbanapa.fi. Jakso sisältää materiaalia teoksista HIT ME! , NOIR? ja GR8 XXXPEKT8IONZ