Vuoden viimeinen Pelipoika! Hyvää Uutta Vuotta ihmiset! Tämänkertaisessa jaksossa Jarkko kertoo kokemuksiaan hyvinkin odotetusta Nintendo DS:n seikkailupelistä. Toki pelissä on animehenkisyyttäkin seassa, japanialainen kun peli on – ja Jarkolla on pieni mielipide siitäkin, kun Pelipoika on Suomen rasistisin peliohjelma.






















Päällimmäisenä kysymyksenä minulle tuli mieleen mitä tää maksaa. Olisiko ihan kauheen paha homma jos Jarkko heittäis lopuks vähä hinta arviota missä liikutaan suhteessa kotimaasta ostettu vai ulkomailta ostettu? Ehdottomasti harkinnan arvoinen ostos uskoisin.
Löysin itse 10 sekunnin googlettamisella parikin hintaa. Esim. CDON.com, 49.95e.
-Jaakkima-
No DS-pelien hinnat on aina niin vakiota että mitä niistä juttelemaan.
Menin kerran ostamaan siskon muksuille joululahjaksi jonkun Layton pelin. Hyvin vähän ovat sitä pelanneet, juurikin englannin takia. Ajattelin että siinäpä oppisivat.
Taas hieno jakso,
Hyvää uuttavuotta teillekkin
Yksi parhaista ds:n peleistä. Koko sarja.
Sarjan ensimmäinen osa Curious Village tuli taannoin pelattua läpi ja addiktoivaa puuhasteluahan se oli. Puzzlet tosiaan aika eri tasoisia, mutta vaihtelevien aiheiden vuoksi toisaalta ymmärrettävästikin. Varsin samanlaiselta vaikuttaa siis tämä neljäskin. Tuo ohjelman ajassa 4:55 näkyvä satunnainen paikkojen tökkiminen milloin mistäkin putkahtelevien kolikkojen toivossa vähän häiritsi, mutta varsin pieni miinus muuten viehättävässä pelissä. Ilmaiseksi ladattavia bonuspuzzlejakin tuli myöhemmin ihan hyvä määrä, 20-30 muistaakseni.
Tuo 100 tunnin RPG:n poisjättö euroversiosta on taas niin sitä itseään, ei näin. Muistuttaisin ihmiset, että DS-pelit eivät ole aluekoodattuja, eli USA-versiot toimivat siis hyvin täkäläisissäkin konsoleissa. Esim. videogamesplussasta USA-versio postikuluineen 42,50 Kanadan taalalla, mikä tekee vähän yli 32 euroa, jos laskin oikein. Ei mitään syytä tukea tällaista perseilyä, jossa karsitusta pelistä pyydetään täällä saman verran tai enemmän kuin täydestä pelistä muualla.
Kyllä nää DS pelien hinnat on aika suolaisia. Esim. Grand theft auto DS:lle oli 50 euroa ja sama iOS:lle 10 eurolla.
saisko mitenkään arvosteluu tekken prime3d editionista ois hauska kattoo pärjääkö se muille.
Uskoisin että Tekken saadaan Pelipoikaan mukaan,
mutta minun Tekken tietämys on sitten yhtä tyhjän kanssa edelleen. Toki vertaan sitä 3DS:n muihin tappelupeleihin mitä olen pelannut.