FIGMA-gaalaa tänä vuonna edelsi vain pelialan ammattilaisille järjestetty cocktail-tilaisuus, jossa ihmisillä oli mahdollisuus päästä tutustumaan myös Playstation Vita-käsipelikonsoliin. Mukana oli tietysti myös Jarkko ja Tontsa, jotka tekivät paikalta tämän nopean ja sekavan extrajakson. Varsinainen Figma-jaksokin tulee vielä – joskus.






















Hyvä meininki.
Välttäkää tota pipppelihuumoria. Alkanut mennä huono tasoseksi.
@asdman: Onko se joskus ollut hyvääkin? No joo, ei me olla mitään ammattikoomikoita tai edes oikeasti hyviä esiintyjiä. Ollaan pari tavallista pelijannua, jotka otti vähän liian hyvän nousun jo ennen gaalaa. Sori.
Eikö tänään tule Juhoa ollenkaan =(
Tontsa voisi aloittaa oman PS Vita aiheisen ohjelman, kun kerta Jarkon vastapainoksi Sony fanipoika on.
Tässä ei kyllä ollut oikein mitään.
Kyllä, morkkaan itseäni!
Loistavaa settiä. Mitä olisi alkoholi ilman alapäähuumoria
Piristi kivasti ankeaa ja kuumeista aamua. Pomo ilmoitti juuri, että flunssaan auttaa alkoholi. Eli aamupalaksi kahvia, konjakkia ja Gameriä.
Kannattaako tuo Vita ostaa?
No tuohon ei oikein voi kukaan vastata tyydyttävällä tavalla.
Tutustu ja tee oma päätös.
@jere: Ei valitettavasti, tää Gamer Extra korvasin Yöruoan tällä viikolla.
@Montaron: Voisinko? Vielä kun saisi lisää vapaa-aikaa ja vaimonkin suostumaan.
@Jarkko: Morkkaan itseäni vielä enemmän. Mikrofoniakaan osannut käsitellä, vaan pidin sen tyhmästi itselläni lähes koko ajan.
@Jorma: Ilman hauskaakin voi olla viinaa?
@Jake: Kukaan muu kuin sinä itse ei voi tietää, mitä laitteelta ja sen peleiltä odotat, joten vastaan tälleen puolueettomasti: totta kai kannattaa!
Onhan tuo Vita ihan veikeä laite ja julkkarissakin on pelattavaa jo oikein kivasti. Tulevaisuudesta on paha mennä sanomaan oikein mitään, joten jos se huolestuttaa, niin silloin kannattanee tarkkailla tilannetta hetken aikaa. Onhan tuo kuitenkin jonkunasteinen panostus rahallisesti. Muistikortti kannattaa laskea budjettiin mukaan, koska ilman sitä laite on rehellisesti sanottuna suhteellisen rampa.
Ladattavista peleistäkin löytyy jo nyt laatutekeleita, kuten poikien mainitsema Stardust Delta ja siihen päälle vielä MotorStorm RC. Uncharted on sitten toki näitä alun lippulaivanimikkeitä, eikä se oikeastaan kalpene pahemmin isoveljilleen. Edelleen erittäin letkeää toimintaseikkailua laadukkaasti toteutettuna.
Ihan hauskan jakson saitte aikaiseksi tuolla FIGMA:n etkoilla. Turha tässä on sen kummemmin mitään häpeillä. Täyttä Gamer-laatua
Kannatan Montaronin ehdotusta! Vaikka en omista tai varmaan tule omistamaankaan mitään käsikonsolia niin Pelipoikakin on erittäin kiinnostava ohjelma ja kyllähän sen rinnalle PS Vitaa käsittelevä samanlainen ohjelma voisi olla oikein hyvä. Ai että ajanpuute? Pöh.
Harmittavan lyhyt ja liian vähän sekoilua.
@asdman
Mitä sinulla on pippelihuumoria vastaan? Poliitikoille ja muille “tärkeille” aiheille voi kyllä nauraa, mut heti kun aletaan heittää läppää peniksestä, niin joku nyrpistää nenäänsä. Pippeli nyt kuitenkin on ihmiskunnan kannalta paljon tärkeämpi kuin poliitikot, uskonto etc.
Mutta niin kuin poliitikot, pippelitkään eivät aina ole luotettavia. Kyllä niistä joku koomikko saa väännettyä saman tasoista läppää, kuin Ikestä ja Tuksusta.
Niin kuin Kristityt/muslimit jotka palvovat jumalaansa, niin jotkut palvovat penistään. He esittelevät sitä kaikkialla´ja kertovat tarinoista sen mahtavuudesta. Lestadiolaisilla ja saunan lauteiden Jormilla on paljon yhteistä.
Joka toinen viikko pelipoika jakso jarkon ja 3ds:n kanssa ja joka toinen tontsan ja vitan kanssa!
@asdman, mjötäh? Tontsan pipelihuumorihan oli parasta tässä jaksossa.
Video ei toimi
Toimiipas.
kaikki muut videot toimii mulla paitsi tämä.
nyt toimii! loistavaa settiä kuten aina keep up the goodwork !
Oon tässä vähäsen kerenny jo odottelemaan, että millon päätätte paneutua tohon Elder Scrollsin uusimpaan repäsyyn? Se on kuitenki sellanen peli jota ei todellakaan kannata skipata. Keep up the good worse!
@tattipeukku: Skyrim tulee varmasti jossain vaiheessa hankittua, mutta tuskin siitä Gamer-jaksoa koskaan tehdään. Tai ehkä korkeintaan joskus ens vuoden tammikuussa, ku ei ole ilmestynyt yhtään uutta peliä.
Asia meininki. MoonTV:n toimintahan perustuu paskaan känniläppään.
Niin tuliko tästä joku itse actual ps vita release eventti joskus ulos, vai päätittekö että nää sponsatut viinanlitkimiset hoitaa koko homman?
@tuupa: Mitään tuon kummempaa Vita-tilaisuutta ei ollut. Tuo “pre-event” viittasi ihan vaan siihen, että se oli Finnish Game Awardsia edeltänyt tilaisuus. Eli varsinainen “event” oli tuo FGA.
Millos tuo Finnish Game Awards speciaali on tulossa?
@Orava: Senkun tietäis, leikkaaja on ilmeisesti tehnyt harakirin, koska materiaalia on niin paljonn, mutta laatu on vähintäänkin kyseenalaista.
Äläs nyt Tontsa, loistavaa materiaalia sieltä on tulossa niinkuin aina. ;D
Gamerin speciaalit on kyllä ollut aina aivan loistavaa kamaa kiitos siitä!
Kyllähän tuota Gaala-speciaalia odottaa aika moni, joten pakosti sieltä jotain tulee jossain vaiheessa. Laittakaa toiveita vaikka palaute@moontv.fi niin paska tuottaja tietää miten tärkeä spesiaali se on.